![]() | ||||
| ||
![]() | ||
Sivuihin tutustuessa on hyvä tietää, että ne ovat itse tehdyt, eli kaikki mitä sivuilta löytyy, sekä sivut itsessään, on tehty omin neuvoin.
Koska tekemiseni ja keskittymiseni on jakaantunut niin monen erilaisen osa-alueen kesken, eroaa tämänhetkinen lopputulos (sivut ovat jatkuvan kehityksen alla) paljonkin siitä, miltä sivut näyttäisivät ja kuullostaisivat, jos olisin keskittynyt vain sivujen graafiseen ulkoasuun ja rakenteeseen, tai vain lyhytelokuvien tekemiseen, tai vain musiikin, äänimaisemien ja kuvien luomiseen, tai vain ajankohtaisten asioiden seuraamiseen ja kommentointiin.
Mutta koska teen kaiken itse, eli valokuvat ovat itse ottamiani, kuvakoosteet itse tekemiäni, grafiiikat, painikkeet ja animaatiot itse tehtyjä, lyhytelokuvat olen itse kuvannut ja leikannut, ja jos niillä on taustamusiikkia, olen tehnyt musiikin itse, on jälki osin rosoisempaa ja hiomattomampaa kuin jos keskittyisin pelkästään yhteen tai kahteen osa-alueeseen.
Musiikit olen säveltänyt, sovittanut, soittanut, äänittänyt ja työstänyt itse tavallisilla instrumenteilla ja nauhoittanut ne yhden kerrallaan päällekkäisotoksina. Vuoden 2007 toukokuusta lähtien soitinvalikoimaani on kuulunut myös syntetisaattori.
Jos kappaleella vierailee muita soittajia, se on mainittuna esittelytekstissä. Jos lyhytelokuvaan on lainattu jonkun muun tekemää musiikkia, tai kuvamateriaalia, se mainitaan lopputeksteissä. Paria poikkeusta lukuunottamatta.
nollabudjetilla, ilman ulkopuolista apua. Tiedonlähteinä ainoastaan kirjastot ja nettiforumit, joista jälkimmäisltä neuvojen etsiminen on useimmiten, ainakin minulle, ajanhukkaa.
Hyvin usein vastauksen saaminen vie yhtä paljon aikaa ja energiaa kuin jos olisi kartoittainut kirjaston tietokannasta kaikki aihetta käsittelevät kirjat, käynyt ne polkupyörällä hakemassa kolmesta eri kirjastosta eri puolilta kaupunkia, ja etsinyt tarvittavat vastaukset niistä.
Nettiforumeilla kysymyksiin vastaavat usein henkilöt, jotka ovat asiantuntemattomia, huomion kipeitä ja riidanhaluisia, josta johtuen yksinkertaisenkin neuvon kysyminen helposti johtaa monta päivää kestävään riitaisaan ja hedelmättömään sananvaihtoon ja alkuperäisen projektin, johon neuvoa tarvittiin, hautautumiseen.
Joskus forumeilta saa toki asiallisiakin neuvoja, ja yksi kiitos näiden sivujen tämän hetkisen toiminnan tasosta kuuluu sille 0.2 %:lle internetin käyttäjistä, jotka osaavat kommunikoida riitelemättä ja eivät koe menettävänsä mitään jakaessaan tietämystään.
Toinen kiitoksista kuuluu ahkeruudelle, kärsivällisyydelle ja pitkäjänteisyydelle, jotka ovat darwinistisen elämänkatsomuksen mukaan omia ominaisuuksiani, ja kreationistisen maailmankatsomuksen mukaan Jumalalta saatuja lahjoja.
Nämä sivut ovat toistaiseksi ainoa asia elämässäni minkä eteen ei ole noussut ylitsepääsemättömiä esteitä. Ketä siitä sitten kuulusi syyttää tai kiittää, siihen en osaa /halua/voi/viitsi/tohdi vastata . Joka tapauksessa ei voi jättää mainitsematta, että ilman vanhemmilta saatua taloudellista tukea, kuten vuokran takaaminen, sivut eivät olisi voineet toteutua.
Sain kiinteän internet yhteyden lokakuussa 2004 josta näiden sivujen kehitystyön voi katsoa alkaneeksi. Loin sivut ensisijaisesti työnhaun apuvälineeksi josta ne ovat vähitellen muotoutuneet jonkunlaiseksi vastaukseksi työnhaussa, ja myös muissa sosiaalisissa tilanteissa eteen tulleisiin kysymyksiin, joihin en ole keksinyt osuvaa ja totuudenmukaista vastausta, jolla tulisin edes jolllain tavoin ymmärretyksi:
Mitä sä teet työkses?
Mikä sa oot ammatiltas?
Mitä sä osaat?
Mikä sä luulet olevas?
Vuosina 2001-2003 tein töitä kaikkiaan 80:ssa ravintolassa ja 20:ssä peruskoulussa tavoitteena saada pysyvä työpaikka, jolla maksaisin laskut, vuokran, ja muut välttämättömät menot, että voisin käyttää vuorokauden jäljelle jääneistä 16:sta tunnista 3-8 omien taideprojektien toteuttamiseen.
Yhteenkään minua ei pyydetty jäämään, yksikään työnantajista ei tarjonnut työpaikkaa. Työni jälki, laatu, ja taso oli samanlainen kuin näiden sivujen, ei mitään ihmeellistä erityisosaamista kuten pullojen heittelyä tai miekalla avattuja shamppanjapulloja, mutta kohtuullisen tasalaatuista ja asiallista työskentelyä kuitenkin.
No, työpanokseni ei suomalaiselle elinkeinoelämälle kelvannut, niinpä nykyään ihmettelen työttömyyskorvauksen ja toimeentulotuen varassa, että mikä on se minulta puuttuva ominasuus joka vaaditaan, että olisi kelvollinen vaikkapa tiskaajan apulaiseksi? | ||