Torsti Suonio LIITE

XXXX XXXkatu XX XXX

00150 HELSINKI 11.11.04

HELSINGIN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS

Pieni Roobertinkatu 1-3

00130 Helsinki

LIITETTÄVÄKSI ESITUTKINTAPÖYTÄKIRJAAN

( Ilmoituksen nro 6070 / R / 149 163 / 04)

Jouduin käsikähmään ravintola Lost & Foundin vahtimestareiden kanssa perjantaina 29.10.2004. Tapauksen seurauksena minut vietiin kisahallin selviämisasemalle, ja kuullusteltiin seuraavana päivänä epäiltynä pahoinpitelystä. Kuullusteleva poliisimies ei suostunut hankkimaan paikalle kuullustelutodistajaa, ja uhkasi laittaa takaisin putkaan, mikäli kuullustelu ei sujuisi hänen haluamallaan tavalla. Em. syystä annoin lyhyen lausunnon jossa kiistin syyllistyneeni pahoinpitelyyn.

Haluan kuitenkin kertoa tapahtumat niin kuin ne todellisuudessa tapahtuivat.

Nautin kotonani vajaan pullollisen Espanjalaista Manchan alueen punaviiniä samalla kun remontoin asuntoani johon olin vasta muuttanut. Kello 22.00:n jälkeen päätin lähteä käymään ravintola Lost & Foundissa. Oletin tapaavani joitakin vanhoja tuttujani jotka käyvät ko. ravintolassa usein. Otin mukaan lahjaksi saamani taskumatin jonka olin täyttänyt kolmen tähden jaloviinalla.

Rappukäytävässä kuulin erään oven läpi juhlinnan ääniä. Koska juhlissa soitettiin mielimusiikkiani, Dusty Springfieldin ” Son of the preacher man ”, rohkaistuin soittamaan ovikelloa ja tekemään tuttavuutta uusien naapureiden kanssa. Tarjosin taskumattini sisällön juhlijoiden nautittavaksi, ja juhlien emäntä teki minulle voimakkaan coca-colalla pidennetyn vodkadrinkin.

Jonkun ajan kuluttua juhlien emäntä laittoi saksalaisen raskasmetallimusiikkiyhtye Ramsteinin levyn soimaan, ja alkoi esitellä tatuointejaan. Vähän tämän jälkeen hän käski minua poistumaan juhlista. Pyynnön sävy oli agressiivinen ja käskevä. Kerroin hänelle, että olen sivistynyt ihminen ja poistun ilman muuta. Pyysin häntä esittämään asian ystävällisesti jolloin en pahoittaisi turhaan mieltäni, johon hän suostui. Jatkoin matkaani kohti alkuperäistä osoitetta.

Ravintola Lost & Foundin edessä oli pitkä jono. Juttelin jonossa pariskunnan kanssa jonka mies oli Berliinistä kotoisin oleva opiskelija. Saksalainen mies toivotteli minua tervetulleeksi Berliiniin, ja kertoi ettei siellä tarvitse jonottaa. Lievittääkseni jonottamisen aiheuttamaa turhautumista, pyysin saksalaista opettamaan minulle saksaksi lauseen joka tarkoittaa ”Jonossa on hauska seistä.” saksaksi se meni suurin piirtein ” es ist nett in der shlangen”.

Esittelin saksalaiselle suomalaisen väkijuoma erikoisuuden, paloviinalla leikatun ranskalaisen konjakin, eli jaloviinan tarjoamalla sitä taskumatista ja lausumalla juhlallisesti ” es ist net in der schlangen”.

Ravintolaan päästyäni tilasin ”jallukola” nimisen drinkin, ja menin vierailemaan pisuaarilla. Pinta johon asetin juomani oli kalteva, ja kallis drinkkini kaatui koskemattomana pisuaariin, ja sitä tietä jätevesilaitoksen perjantai-iltaa ilostuttamaan. Tilasin toisen, ja kysyin tarjoilijalta voisiko hän jättää vaikkapa kolan osuuden laskuttamatta koska ensimmäiselle juomalleni kävi niin kuin kävi. Tarjoilija ei siihen suostunut.

Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen sain vihdoin drinkkini, ja lähdin katselemaan ympärilleni. Yllätyksekseni ravintolassa ei ollut yhtään ainoata tuttua. Menin alakertaan, jossa minulle alkoi juttelemaan entuudestaan tuntematon mieshenkilö. Hän suhtautui minuun erittäin tuttavallisesti, ikään kuin hän olisi tuntenut minut entuudestaan. Hänellä oli edessään 5-10 snapsia, joita hän ryhtyi juottamaan minulle. Nostelimme maljoja nopeampaan tahtiin kuin suomen anniskelulainsäädäntö sallii. En tiedä miksi suostuin juomaan hänen kanssaan. Ehkä hän oli tavattoman taitava myyntimies tai hänellä oli kenties jokin motiivi juottaa minut edesvastuuttomaan tilaan.

Seuraava muistikuvani on, kun minua retuutetaan ylös ravintolan portaita. Sanoin minua retuuttaneelle vahtimestarille kolmeen otteeseen, ettei hänen tarvitse tuuppia, eikä retuuttaa, vaan voimme hoitaa asian aivan kaikessa rauhassa. Vahtimestari loukkasi henkilökohtaista koskemattomuuttani useaan otteeseen lopettamispyynnöistä huolimatta.

Olisiko sitten loppujen lopuksi käynyt niin, että pinnani lopulta paloi, ja kumautin hihassani roikkuvaa tuuppijaa naamariin. Sitten minua vietiin. Koko ravintolan järjestysmiehistö hyökkäsi kimppuuni ja alkoi pahoinpidellä minua. Minut laitettiin käsirautoihin ja vietiin takahuoneeseen.

Takahuoneessa makasin selälläni lattialla kädet raudoissa selkäni alla. Yksi järjestysmiehistä istui tuolissa ja katseli kun toinen istui päälläni hajareisin ja löi minua kymmeniä kertoja nyrkeillä kasvoihin. Tätä jatkui muutaman minuutin. Sen jälkeen oli pieni tauko, en tiedä vaihtuiko hakkaaja, mutta sama toistui uudelleen ja uudelleen. Menetin välillä tajuntani. Lopulta saapui poliisi ja pelasti minut homoravintolan kostonhimoisten vahtimestareiden perversioiden kohteena olemiselta.

Aamulla heräsin putkasta kasvot kauttaaltaan turvoksissa, ja molemmat silmät mustana.

Myönnän, että ei ollut viisasta mennä heterona yksin homoravintolan pimeään kellariin.

Myönnän, että minulla on vielä oppimista siinä, kuinka kieltäydytään luontevasti ja kohteliaasti pyytämättä tarjotusta ylimääräisestä alkoholista.

Putkasta päästessäni poliisi ei palauttanut silmälasejani eikä kelloani. Tiedustellessani asiaa, he kertoivat, ettei heillä ole ko. esineitä. Viikon kuluttua minua kuullustellut poliisi soitti ja kertoi, että oli hakenut tavarat ravintola Lost & Foundista ja että voisin noutaa ne poliisilaitokselta. Kellon ranneke sekä silmälasit olivat rikkoutuneet.

Mielestäni vahtimestareita tulisi kuullustella epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä, sekä vääristä todistajanlausunnoista.

Mielestäni on kohtuutonta, jos minut tuomitaan pahoinpitelystä sekä korvaamaan vahtimestarille muka-aiheutetut vahingot. Omat silmälasini, sekä oma kelloni meni rikki vahtimestarien pahoinpidellessä minua. Sain itse kasvoihini useita kymmeniä nyrkin iskuja ollessani raudoitettuna ja avuttomana maassa.

Mikäli Suomen valtio ja oikeuslaitos suhtautuu myötämielisesti ja välinpitämättömästi hiljaisen hyväksyntänsä antaen tapahtuneisiin raukkamaisiin tekoihin, on turha kuvitella, että Suomi pystyisi säilyttämään maineensa demokraattisena ja hyvinvoivana oikeusvaltiona.

Uskottavuus murenee ensin omien kansalaisten silmissä, ja sitä tehden vähitellen myös muiden valtioiden silmissä.

En tunne poliisin tutkinnallisia resursseja, mutta olen vakuuttunut, että asiakkaiden tai muun henkilökunnan joukosta löytyy henkilöitä, jotka haluavat jos uskaltavat, todistaa tapahtumien kulusta totuudenmukaisesti.

Riistetyn kunniani rippeiden, ja huomattavasti ravintolan järjestyksenvalvontahenkilökuntaa puhtaamman omantuntoni kautta vakuutan, että edellä kertomani on totta.

Torsti Suonio